“Täällä on talenttia vaikka muille jakaa!”
Pomarkun kouluissa eräs perinne siirtyy historiaan. Kirkonkylän koululla vietettiin viimeistä lauantaityöpäivää vuosien saatossa vakiintuneella konseptilla. Avoimien ovien hengessä pakerrettiin kaksi ensimmäistä oppituntia, ja sitten oli oppilaiden ja kotiväen mahdollista kierrellä luokissa ostoksia tehden. Pulpeteille oli nosteltu monenlaisia itse tehtyjä herkkuja, aseteltu kirppistavaroita ja -vaatteita sekä esimerkiksi linnunpönttöjä ja muita käsitöitä. Kauan talossa ollut opettaja Kristiina Nieminen kertoi, että tämäntyyppinen lauantaipäivä on ollut koulun ohjelmassa noin 25 vuotta.