Noormarkun klubi juhlii 100-vuotista taivaltaan
Noormarkun Klubi Ahlströmin ruukissa valmistautuu historialliseen juhlaan täyttäessään 100 vuotta 19. huhtikuuta. Syntymäpäivänä ohjelmassa ovat kutsuvierastilaisuus, näyttelyn avajaiset ja juhlaillallinen.
Klubi eli Kerho on toiminut ihmisten kohtauspaikkana jo useille sukupolville, ja se on omalta osaltaan ollut merkittävässä roolissa luomassa alueellista yhteisöllisyyttä. Sadan vuoden rajapyykin saavuttaminen tarjoaa tilaisuuden niin historian muisteluun kuin tulevaisuuden suunnitteluunkin.
Klubi syntyi sata vuotta sitten kohtauspaikaksi erityisesti Ahlströmin Pääkonttorin toimihenkilöille eli virkailijoille perheineen sekä heitä lähellä olleille erilaisille yhteisöille. Vuosisadan aikana talossa on perustettu yhdistyksiä, vietetty häitä ja hautajaisia, laitettu jalalla koreasti sekä herkuteltu maukkailla aterioilla.
Noormarkun Klubi on juhlansa ansainnut, niinpä syntymäpäiväjuhlat jatkuvat koko vuoden. Virallisena syntymäpäivänä perjantaina 19. huhtikuuta kello 18–21 on tarjolla Klubin 100-vuotismenu pianomusiikin kera. Klubin eli Kerhon satavuotisesta ruokaperinteestä ammentava menukokonaisuus on saatavilla koko vuoden ajan päivittyen aina sesongin mukaisilla raaka-aineilla.
Sadan vuoden taipaleesta kertova näyttely avautuu myös samana päivänä Klubilla, ja siihen pääsee tutustumaan omatoimisesti aina ravintolan ollessa avoinna koko vuoden ajan.
– Näyttely esittelee sadan vuoden takaista arkkitehtuurikilpailua, juhlallisia avajaisia sekä rakennuksen ja sen käyttäjien eri vaiheita, jolloin talo muuntui seuratalosta kerhoksi ja lopulta klubiksi. Klubin historian aikana on koettu sekä kieltolaki että sotavuosien pula-aika, kertoo asiakkuuspäällikkö Tiina Rajala ja jatkaa:
– Noormarkun Klubista on monella mukavia omakohtaisia muistoja.
Kulttuurihistoriallisesti merkittävä Ahlströmin ruukki sijaitsee Porin Noormarkussa. Ruukin omistaa kiinteistö-, metsä- ja palveluliiketoimintaa harjoittava A. Ahlström Kiinteistöt Oy. Palvelut tuottavat majoitus-, ravintola-, kulttuuri- ja kokouspalveluita.
Noormarkun ruukki on Museoviraston määrittelyn mukaan valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö (RKY).