”Yksinäiset illat ovat pitkiä”
Porin seudulla jo joka toinen asuntokunta on yhden henkilön asuttama. Yksin asuvien määrä kasvaa entisestään tulevaisuudessa.
Maarit Kautto
NOORMARKKU
Noormarkkulaiset Tuula Mansikka ja Marja Joensuu asuvat yksin. Molemmilla on lapsia ja lastenlapsia ja ystäviä, eivätkä he tunne itseään varsinaisesti yksinäisiksi, mutta silti illat voivat joskus olla todella pitkiä, kun juttukaveria ei ole.
Tuula jäi leskeksi 19 vuotta sitten ja on siitä lähtien asunut yksin.
– Mieheni Hannun kuoltua poika lähti armeijaan ja kahdella tyttärelläkin oli jo omat elämänsä. Olihan se aluksi outoa, kun koti hiljeni.
– Toisaalta nautin siitä, että voin olla itsekseni ja tehdä, mitä haluan tai olla tekemättä, mutta toisinaan se myös ahdistaa. Varsinkin ikääntyessä alkaa mieleen nousta ajatuksia siitä, että mitä jos jotakin sattuu, eikä kotona ole ketään auttamassa.
– Tottakai lapset ja lapsenlapset käyvät ja minulla on ystäviä, mutta silti jää melko paljon aikaa olla itsekseen. Varsinkin syksyisin ja talvisin, kun illat ovat pimeitä, tuntuu välillä, että on totaalisen yksin maailmassa. Onneksi minulla on kaksi kissaa, jotka ovat erittäin tärkeitä ja niistä on seuraa, Tuula juttelee.
Marja on eronnut ja on asunut itsekseen vuodesta 2000 lähtien.
Marjalla on kolme tytärtä ja kahdeksan lastenlasta. Hänellä on myös mieskaveri, joka kuitenkin asuu omassa asunnossaan ja jota Marja tapaa silloin tällöin.
– Päivät sujuvat hyvin. Tapaan ystäviä ja käyn harrastuksissa, kuten kudontapiirissä ja vesijumpassa Meri-Porin uimahallissa. Mutta minullekin illat ovat välillä vaikeita, kun ei televisiosta tule mitään kiinnostavaa, eikä käsitöiden tekeminenkään aina innosta. Silloin tartun kännykkään ja soitan vaikkapa Tuulalle, Marja hymyilee.
Marja ja Tuula ovat ystäviä ja tukevat toinen toistaan. Marja myös rohkaisee Tuulaa harrastusten pariin ja houkutteli hänet yksin asuvien ryhmäänkin.
– Marja on se, joka jallittaa minua vesijumppaan ja muualle. Kudontapiiriin en vielä ole lähtenyt, vaikka Marja on kovasti yrittänyt houkutella. Käsityöt eivät oikein ole minun juttuni, Tuula nauraa.
Yksin asuvien 10-vuotisjuhlassa nautittiin kakkukahvit. Kuvassa etualalla Tarja Kanerva, Seija Vanhatuuna, Saila Laukkanen, Seija Vikman ja Arvo Lahtinen.
Marja ja Tuula käyvät molemmat aktiivisesti Noormarkun seurakunnan Yksin asuvien illoissa. Yksin asuvien vertaistukiryhmä vietti viime torstaina 10-vuotisjuhlaansa seurakuntatalolla.
– Ryhmä on todella tärkeä. Täällä tapaamme toisia samassa tilanteessa olevia ja vaihdamme kuulumisia. Tätä kautta on tullut myös uusia ystäviä, naiset miettivät.
Yksin asuvat kokoontuvat kerran kuukaudessa torstaisin. Vetäjinä toimivat ryhmän aikoinaan alulle saattanut Satu Uutaniemi sekä Noormarkun seurakunnan diakonissa Kristiina Johansson.
Uutaniemi on laskenut, että kymmenessä vuodessa yksin asuvien ryhmä on viettänyt aikaa yhdessä noin 900 tuntia eli noin kaksi kuukautta.
– Olemme olleet läsnä ja tukeneet toinen toisiamme. Kiitos kaikille siitä.
– Meillä on vuosien varrella ollut hauskoja pizzailtoja, pikkujouluja, luontoretkiä, nuotioiltoja, jumppaa, kulttuuria ja taidetta, musiikkia ja teemailtoja erilaisista aiheista.
Uutaniemen mukaan Yksin asuvien toimintaa jatketaan entiseen malliin, sillä vertaistuen tarve ei ole kadonnut minnekään – päinvastoin yksin asuvien määrä kasvaa koko ajan.
– Aloittaessamme 10 vuotta sitten Suomessa oli 1,2 miljoonaa yksin asuvaa, nyt meitä on 1,3 miljoonaa. Yksin asuvista joka kolmas on yli 65-vuotias, mutta merkillepantavaa on, että työikäisiä yksin asuvia on jo puoli miljoonaa.
– Porissa on reilut 44 600 asuntokuntaa, joista 22 147, eli lähes puolet on yhden henkilön asuttamia.
– Yksin asuminen ei välttämättä merkitse yksinäisyyttä, mutta hyvin usein sitäkin on mukana. Siksi tällaista ryhmää ja vertaistukea tarvitaan. Rohkaiskaa kanssaihmisiänne mukaan toimintaan. Erityisesti miehiä ja nuoria kaivataan lisää, Satu Uutaniemi korosti.