An­ni­na Ruo­kos­ki

NOOR­MARK­KU

El­lin tal­lin sun­nun­tai­set tans­sit al­koi­vat Aar­ne Har­te­li­nin Fin­lan­der­sin tu­tuk­si teh­dyl­lä vals­sil­la Hil­jai­set sil­lat. Tou­kon trio, jo­hon kuu­lu­vat ah­lais­lai­sen Tou­ko Lil­jeq­vis­tin li­säk­si toi­nen ha­nu­ris­ti, po­ri­lai­nen Sep­po Lam­mi­nen ja lau­la­ja, po­ri­lai­nen Kris­ti­an Ne­va­lai­nen ovat jo vii­det­tä vuot­ta mu­ka­na El­lin tal­lin tans­seis­sa huo­leh­ti­mas­sa mu­sii­kis­ta.

– Minä ja Tou­ko olem­me soit­ta­neet yh­des­sä jo vuo­des­ta 2004, Kris­ti­an tuli myö­hem­min mu­kaan, ker­too Sep­po Lam­mi­nen.

Trion vie la­val­le rak­kaus mu­siik­kiin ja eri­tyi­ses­ti van­hem­paan tans­si­mu­siik­kiin.

– Kol­me 45 mi­nuu­tin pi­tui­sen se­tin jäl­keen soi­tam­me vie­lä vii­mei­se­nä Kel­ta­ruu­sun, Lam­mi­nen to­te­aa.

– Ha­lu­sin sen mu­kaan, kun sitä edel­lis­päi­vä­nä soit­te­lin yk­sik­se­ni ja se tun­tui mu­kaan­sa tem­paa­val­ta kap­pa­leel­ta, al­koi oma­kin jal­ka nou­se­maan tah­dis­sa, Lam­mi­nen nau­rah­taa.

El­lin tal­lin tans­sit jär­jes­te­tään kak­si ker­taa vuo­des­sa Noor­mar­kun Kan­kaal­la, huh­ti­kuun al­ku­puo­lel­la ja syys­kuus­sa yleen­sä jo al­ku­puo­lel­la.

– Tänä vuon­na jär­jes­te­lyt siir­tyi­vät lop­pu­kuu­hun, ja saat­taa ol­la, et­tei vä­keä tule ihan niin pal­jon kuin yleen­sä, on mon­ta ta­pah­tu­maa pääl­lek­käin. Mut­ta jos mie­hiä ei ole tans­sit­ta­mas­sa, tans­si­taan sit­ten nais­pa­reis­sa. Olen kyl­lä soi­tel­lut su­ku­lai­sil­le Sä­ky­lää myö­ten, et­tä tu­li­si­vat tans­si­maan, to­te­aa El­len Sil­lan­pää ali­as El­li, joka on tar­jon­nut au­to­hal­lin tans­sien käyt­töön jo nyt vii­det­tä vuot­ta pe­räk­käin.

Alun pe­rin tans­se­ja alet­tiin pi­tää, jot­ta pää­sy­mak­su­tu­loil­la saa­daan Van­han Vaa­san­tien ky­lä­seu­ran ky­lä­ta­lon kus­tan­nuk­sia ka­tet­tua.

Joka ker­ta tans­si­li­pun hin­taan on si­säl­ty­nyt kah­vi ja pul­la, ku­ten tä­nä­kin vuon­na. Seu­ran ak­tii­vi Lii­sa Re­hu­la oli lei­po­nut tans­si­päi­vän aa­mu­na pul­lia tar­jol­le. El­li Sil­lan­pää huo­leh­ti kah­vin­kei­tos­ta.

Po­mark­ku­lai­set Rai­ja ja Mau­no Heik­ki­lä läh­te­vät tans­si­lat­ti­al­le heti en­sim­mäi­ses­tä kap­pa­lees­ta al­ka­en.

– Juu­ri so­pi­vaa sun­nun­tai-il­ta­päi­vän toi­min­taa, he to­te­a­vat.

Lau­la­jan udel­les­sa ylei­söl­tään en­nen Syn­ty­mä­päi­vä­lau­lua, et­tä on­ko ke­nel­lä­kään syn­ty­mä­päi­vää, Mau­no Heik­ki­lä to­te­aa yh­tei­ses­ti, et­tä ei­kö­hän tämä ole meil­le kai­kil­le juh­la­päi­vä, kun pääs­tään tans­si­maan hy­vän mu­sii­kin tah­dis­sa mu­ka­vas­sa po­ru­kas­sa.

– Tans­seis­sa olem­me 59 vuot­ta sit­ten ta­van­neet­kin, sil­loi­sel­la ”Lin­tu­vin­til­lä”, Rai­ja ker­too.

– Mie­lel­lään tans­si­taan vals­sia ja juok­su­hump­paa, Mau­no nau­rah­taa.

El­lin su­ku­lai­sis­ta Ka­le­vi Hei­ki­nie­mi ot­ti kut­sun vas­taan ja toi mu­ka­naan eu­ra­lai­set Ei­la An­ders­so­nin ja Heik­ki Toi­vo­lan.

– Tai­ta­vat ol­la jo nel­jän­net tans­sit, kun olem­me mu­ka­na.