Rusinoita pullasta
Balladi Saimaalta kantautuu korviini naapurista. On juhannusaatto ja Koskelan Matti on kaivanut haitarinsa naftaliinista. Isä vetää siniristilipun salkoon ja minä saa auttaa. Lipputanko on ihan hurjan korkea. Lippu ei saa koskea maahan tai se täyttyy polttaa. Jännittävää. Ilmassa on juhlan tuntua.
Kävimme aamulla Ahlaisissa tekemässä oman metsän vihdat. Nyt ne ovat upotettuna vesiämpäriin lauteilla. Saunassa tuoksuu koivikko. Siellä pusikossa oli ainakin miljoona itikkaa. Isä kaatoi rankoja, katkoi vesurilla oksia ja minä sain oman pikkuvihdan. Autotallin ränniin on kiinnitetty juhannuskoivu nippusiteillä. Aurinko paistaa ja nurmikko rehottaa vähän mutta sitä ei kehtaa enää tänään leikata. Voi kuulemma tulla sanomista.
Kävelemme naapuriin vihta viemisinä. Matti kiikuttelee leppoisana pihakeinussa ja minä istahdan viereen. Haitari lepää hänen vatsansa päällä ja polvilla. Minun pikkujalat eivät ihan vielä ylety keinusta maahan. Matilla on hopeinen tukka, lempeä hymy ja hän nauraa paljon. Hänen vaimonsa Kyllikki keittää meille kaffeet ja tarjoaa marjamehua sekä pehmoista lonkaa. Se on hyvää, mutta nypin ällöttävät rusinat pois. Tiputtelen ne salaa keinun rimojen välistä ruohikkoon. Olen aivan varma, ettei kukaan huomaa. Matti katsoo minua ja iskee silmää. Hymy nousee suupieleeni.
Keskikesän juhla kolkuttelee taas ovella. Keli on poikkeuksellisen kolea, mutta todellisuudessa Suomen kesä on lähes puolessa välissä. Monet suunnittelevat juhannukselle hienoja menuita ja kutsuvat joukon ystäviä kylään. Toiset suuntaavat festareille, toiset vaikkapa mökille. Mietin omia lapsuuteni mittumaareja. Mieleen ei tullut mitään lipunnostoa, Koskelan Mattia, pehmeää pullalonkaa ja vihtasavottaa kummempaa. Joskus paloi kokko saaressa, toisinaan sähkösauna lämpesi ihan vaan kotona. Ei tehty mitään erikoista ja silti siinä oli kaikki tarvittava. Eiköhän sillä siis nytkin pärjätä. Ilman suuria suunnitelmia, ihan tavallisen tavallisella arjella. Ne hetket ovat nimittäin niitä rusinoita elämän pullasta, joita ei kannata heittää pois.
Veera Forsbacka