Han­nu Sa­lo­no­ja

AH­LAI­NEN

Ah­lais­lai­nen pro­fes­so­ri eme­ri­tus Han­nu Jaak­ko­la pa­la­si muu­ta­ma päi­vä sit­ten Ja­pa­nis­ta. Työ­u­raan on liit­ty­nyt ne­li­sen­kym­men­tä vuot­ta jat­ku­nut yh­teis­työ Kei­on yli­o­pis­ton kans­sa, jos­sa hä­nel­lä on ol­lut kol­me ni­mi­tys­tä vie­rai­le­van pro­fes­so­rin teh­tä­vään, mikä jo sel­lai­se­naan on saa­vu­tus, jo­hon to­del­la har­voin joku län­si­mai­nen tut­ki­ja yl­tää.

– Ja­pa­nis­sa on täs­sä mie­les­sä hy­vin van­ha­kan­tai­nen ja hie­rark­ki­nen kult­tuu­ri. Ja­pa­ni­lai­nen tie­de­maa­il­ma on hy­vin sul­jet­tua ei­vät­kä ul­ko­puo­li­set kiin­nos­ta. Se on ol­lut rik­kaus ja tuo­nut pal­jon on­nis­tu­mi­sen tun­tei­ta, to­te­aa jet la­gis­ta toi­pu­va mat­ka­lai­nen.

Kou­lu­tien­sä Han­nu Jaak­ko­la kul­ki Me­ri­kar­vi­an lu­ki­os­ta Tam­pe­reen yli­o­pis­toon, ma­te­ma­tii­kas­ta tie­to­jen­kä­sit­te­lyyn.

Lä­hes päi­vit­täin saa joko kuul­la tai lu­kea, et­tä te­ko­ä­ly on tu­los­sa. Kor­vaa­ko se ih­mi­sen päät­te­ly­ky­vyn?

– Ei vaa­raa, vas­taa pro­fes­so­ri suo­raan.

Sen si­jaan ko­ros­tuu tut­ki­jan oma val­mius hyö­dyn­tää ole­mas­sa ole­via tie­to­ja. Ai­kai­sem­min oli oleel­lis­ta op­pia asi­oi­ta ul­koa tai osoit­taa, mi­ten ma­te­maat­ti­sen teh­tä­vän rat­kai­su vai­heit­tain ete­ni. Ny­kyi­sin on las­ki­men käyt­tö sal­lit­tu.

– ”Pänt­tää­mi­sen” si­jaan pi­tää ym­mär­tää, mi­ten tie­to on syn­ty­nyt ja mitä se si­säl­tää. Kriit­ti­nen ar­vi­oin­ti kuu­luu sil­le, joka hyö­dyn­tää tuo­ta tie­toa. Oleel­li­nen ky­sy­mys on­kin sii­nä, mis­sä psy­ko­lo­gi­an ja tek­nii­kan ra­ja­maas­tos­sa liik­ku­va ih­mi­nen te­kee asi­oi­ta. On­gel­man rat­kai­su on ai­na ryh­män te­ke­mää työ­tä. Oma haas­teen­sa on­kin syn­ty­vä, toi­mi­va ryh­mä­dy­na­miik­ka, jos­sa ih­mi­set ym­mär­tä­vät ja tul­kit­se­vat toi­si­aan. Tut­ki­mus ei ole kos­kaan yh­den ih­mi­sen nä­ke­mys.

Etäyh­teyk­sien avul­la eri puo­lil­la maa­il­maa työs­ken­te­le­vät ih­mi­set muo­dos­ta­vat tii­me­jä, mis­sä nä­kyy yh­teis­työn on­gel­ma­tiik­ka. Ta­voit­tee­na on toi­mia niin, et­tä mu­ka­na ole­vat op­pi­vat tun­te­maan toi­sen­sa ja ym­mär­tä­vät kai­ken sa­mal­la ta­val­la. Lop­pu­tu­lok­ses­sa nä­kyy oh­jel­mis­to­jen laa­tu ja kan­sal­li­set erot ei­vät häi­rit­se. Näin syn­ty­vät uu­det työ­ka­lut vai­kut­ta­vat si­ten ih­mi­se­lä­mään.

Yli­o­pis­to-opet­ta­jan pe­rus­teh­tä­vä­nä on luo­da uu­sia puit­tei­ta, jot­ta oli­si tut­kin­non suo­rit­ta­nei­ta, val­mis­tu­via opis­ke­li­joi­ta yh­teis­kun­nan tar­pei­siin. Muu­ta­ma sata opis­ke­li­jaa on tä­män osi­on täyt­tä­nyt.

– Elä­mä­nu­ra on au­en­nut. Kun vie­lä jos­sain vai­hees­sa nä­kee, et­tä nämä ih­mi­set pär­jää­vät työ­u­ral­laan, se läm­mit­tää. Suu­ri yl­lä­tys oli ai­ka­naan oma väi­tös­kir­ja ja nyt taak­se­päin kat­so­en pa­ri­sen kym­men­tä uut­ta väi­tös­kir­jaa, väi­tel­lei­den si­joit­tu­mi­nen. Oi­ke­as­taan on suu­ri ih­me, et­tä joku ha­lu­aa läh­teä tut­ki­jan po­luil­le. Ke­tään ei ai­na­kaan saa pa­tis­taa.

– Nos­tan kaik­ki mah­dol­li­set on­gel­mat poh­dit­ta­vik­si, to­te­aa pro­fes­so­ri.

– Jos joku kai­kes­ta huo­li­mat­ta on val­mis si­joit­ta­maan 3–5 vuot­ta elä­mäs­tään ja per­heen elä­mäs­tä apu­ra­ho­jen ja pro­jek­tien va­raan, on mo­ti­vaa­tio il­mei­nen. Vaik­ka ul­ko­puo­lis­ta ra­hoi­tus­ta voi­kin saa­da, on väi­tös­kir­ja ai­na väit­te­li­jän, tut­ki­jan oma väi­tös­kir­ja, joka mah­dol­lis­taa mo­nia asi­oi­ta tu­le­vai­suu­teen.

Ai­van oma yl­lä­tyk­sen­sä on sii­nä­kin, et­tä omat lap­set ovat täl­le tiel­le läh­te­neet. On­nek­si mat­ka jat­kuu ja Han­nu Jaak­ko­lan yli 370 tie­teel­lis­tä jul­kai­sua saa jat­koa. Yk­sin­ker­tai­nen läh­tö­koh­ta; kun on ky­syn­tää, asi­oi­ta ke­hi­te­tään. Tek­no­lo­gia työn­tää, syn­ty­vät tren­dit ja oh­jel­moin­ti­työ on jat­ku­vas­sa muu­tok­ses­sa sa­mal­la ke­hit­ty­en.