Tiedontekijän poluilla
Hannu Salonoja
AHLAINEN
Ahlaislainen professori emeritus Hannu Jaakkola palasi muutama päivä sitten Japanista. Työuraan on liittynyt nelisenkymmentä vuotta jatkunut yhteistyö Keion yliopiston kanssa, jossa hänellä on ollut kolme nimitystä vierailevan professorin tehtävään, mikä jo sellaisenaan on saavutus, johon todella harvoin joku länsimainen tutkija yltää.
– Japanissa on tässä mielessä hyvin vanhakantainen ja hierarkkinen kulttuuri. Japanilainen tiedemaailma on hyvin suljettua eivätkä ulkopuoliset kiinnosta. Se on ollut rikkaus ja tuonut paljon onnistumisen tunteita, toteaa jet lagista toipuva matkalainen.
Koulutiensä Hannu Jaakkola kulki Merikarvian lukiosta Tampereen yliopistoon, matematiikasta tietojenkäsittelyyn.
Lähes päivittäin saa joko kuulla tai lukea, että tekoäly on tulossa. Korvaako se ihmisen päättelykyvyn?
– Ei vaaraa, vastaa professori suoraan.
Sen sijaan korostuu tutkijan oma valmius hyödyntää olemassa olevia tietoja. Aikaisemmin oli oleellista oppia asioita ulkoa tai osoittaa, miten matemaattisen tehtävän ratkaisu vaiheittain eteni. Nykyisin on laskimen käyttö sallittu.
– ”Pänttäämisen” sijaan pitää ymmärtää, miten tieto on syntynyt ja mitä se sisältää. Kriittinen arviointi kuuluu sille, joka hyödyntää tuota tietoa. Oleellinen kysymys onkin siinä, missä psykologian ja tekniikan rajamaastossa liikkuva ihminen tekee asioita. Ongelman ratkaisu on aina ryhmän tekemää työtä. Oma haasteensa onkin syntyvä, toimiva ryhmädynamiikka, jossa ihmiset ymmärtävät ja tulkitsevat toisiaan. Tutkimus ei ole koskaan yhden ihmisen näkemys.
Etäyhteyksien avulla eri puolilla maailmaa työskentelevät ihmiset muodostavat tiimejä, missä näkyy yhteistyön ongelmatiikka. Tavoitteena on toimia niin, että mukana olevat oppivat tuntemaan toisensa ja ymmärtävät kaiken samalla tavalla. Lopputuloksessa näkyy ohjelmistojen laatu ja kansalliset erot eivät häiritse. Näin syntyvät uudet työkalut vaikuttavat siten ihmiselämään.
Yliopisto-opettajan perustehtävänä on luoda uusia puitteita, jotta olisi tutkinnon suorittaneita, valmistuvia opiskelijoita yhteiskunnan tarpeisiin. Muutama sata opiskelijaa on tämän osion täyttänyt.
– Elämänura on auennut. Kun vielä jossain vaiheessa näkee, että nämä ihmiset pärjäävät työurallaan, se lämmittää. Suuri yllätys oli aikanaan oma väitöskirja ja nyt taaksepäin katsoen parisen kymmentä uutta väitöskirjaa, väitelleiden sijoittuminen. Oikeastaan on suuri ihme, että joku haluaa lähteä tutkijan poluille. Ketään ei ainakaan saa patistaa.
– Nostan kaikki mahdolliset ongelmat pohdittaviksi, toteaa professori.
– Jos joku kaikesta huolimatta on valmis sijoittamaan 3–5 vuotta elämästään ja perheen elämästä apurahojen ja projektien varaan, on motivaatio ilmeinen. Vaikka ulkopuolista rahoitusta voikin saada, on väitöskirja aina väittelijän, tutkijan oma väitöskirja, joka mahdollistaa monia asioita tulevaisuuteen.
Aivan oma yllätyksensä on siinäkin, että omat lapset ovat tälle tielle lähteneet. Onneksi matka jatkuu ja Hannu Jaakkolan yli 370 tieteellistä julkaisua saa jatkoa. Yksinkertainen lähtökohta; kun on kysyntää, asioita kehitetään. Teknologia työntää, syntyvät trendit ja ohjelmointityö on jatkuvassa muutoksessa samalla kehittyen.