Hyvä porukka on kultaakin kallisarvoisempi
Ahlaisissa Pohjajoen rannalla on rommitarjoilu toiminut jo neljännesvuosisadan
Timo Savunen
Ahlainen
Vaikka elokuinen ilta Ahlaisten Råforsissa on sateinen, keltaisen maalaistalon kauniissa pihapiirissä näkyy vain aurinkoisia ilmeitä. Illan emäntä Gini Kärhä kutsuu naisjoukon sisätiloihin nauttimaan illallista. Puhetta ja naurua riittää vaikka ilta on vielä nuori. Seitsemää eri-ikäistä naista yhdistää se että he kaikki ovat olleet samassa työpaikassa, kotipalvelutyössä Viikkarin tiimissä. Mutta ihan tavallisesta työporukasta ei ole kyse. Kokoontuminen on nimittäin kahdeskymmenesviides peräkkäinen.
– Ei nykypäivänä työpaikoilla ole enää samanlaista yhteishenkeä, maailma on niin erilainen, tiivistää Katriina Puhakka, ja saa muut naiset tuekseen.
– Me ei olla ikipäivänä riidelty, eikä oikein oltu eri mieltäkään. Se on ihan ihme. Aina on ollut kivaa yhdessä, sekä töissä että vapaalla, jatkavat Gini Kärhä ja Kirsti Jokisalo.
Pöydästä löytyy savukalaa, kanaa ja perunaa salaatteja unohtamatta.
– Alkuun oli kyllä aina porsaanfilettä kermakastikkeessa. Kun sitten kerran tarjottiin vaihteeksi täytettyjä lettuja niin ei ne niin kelvanneetkaan, piti palauttaa possu takaisin, muistelee Gini nauraen.
Niin kuin monien perinteiden, näidenkin kesäisten illanistujaisten jatkumo alkoi sattumalta. Ensin kokoonnuttiin juhlistamaan Ginin 50-vuotispäiviä, ja koska oli niin kivaa, päätettiin ottaa sama uusiksi seuraavana vuonna. Ja kun ei kahta ilman kolmatta, olikin perinne syntynyt. Mutta neljännesvuosisata on pitkä aika. Väkeä on tullut ja mennyt ja vaihtunut, mutta ydin ja hyvä porukkahenki on aina pysynyt.
– Tällä joukolla ollaan nyt oltu varmaan viitisentoista vuotta, muistelevat Milla Einola ja Jaana Valtanen.
Samalla naiset muistuttavat yhteen ääneen että ryhmässä on myös ulkojäsen, joka on ollut mukana joka kerta, ja on samalla koko porukan yhden miehen huoltojoukkue. Aivan oikein, yhden miehen, sillä kyseessä on talon isäntä Taisto Kärhä.
Ja hyvin Taisto laumaansa kaitseekin. Serveerauksen lisäksi perinteenä on pistää Pohjajoen varressa oleva sauna lämpimäksi. Siitä palkinnoksi saa selänpesun ja rommitotin, joten tyytyväisyys on ehdottomasti molemminpuolista. Kun ateria on nautittu, Taisto Kärhä vilahtaa lisäämään kiukaan pesään puita ja palaa hetken päästä takaisin.
– Siellä on nyt joessa vesi tosi korkealla, pitää varoa virtausta, hän huolehtii.
Ilta idyllisessä miljöössä sujuu hyvänhenkisesti ja iloisesti. Kuten aina, kahvien kanssa tarjoillaan prinsessakakkua, ja iltamyöhällä grillissä kuumenevat makkarat. Lauta- ja pihapelejäkin pelataan. Iltaa on odotettu, ja se palkitsee hyvällä seuralla ja ololla. Elokuinen yö pimenee pehmeästi. Pian vietetään venetsialaisiakin, mutta sitä ennen päättyvät nämä perinteiset radakejärveläiset, vaikka järveä ei enää olekaan muualla kuin nimenä kartassa.
Seuraavana päivänä on pakko kysyä miten sen selänpesun ja rommitotin kanssa kävikään?
– No kyllähän ne tälläkin kertaa, vastaa Taisto lähes salaperäisesti, mutta selvästikin tyytyväisyyttä äänessään. Ensi kesänä sitten taas uudestaan!