Grilliksellä taas varkaita – ilkivalta ja varkaudet syövät yrittäjän motivaation
Annina Lönnberg
Pomarkku
Yrittäjä Mirva Mäensivun puhelimeen tuli kello 4.25 torstain vastaisena yönä hälytys. Yrittäjä ei heti lähtenyt paikalle, mutta pian ohikulkija oli nähnyt, että grilliksen sisällä oli jotain tyyppejä ja soitti poliisin paikalle. Varkaat ilmeisesti häiriintyivät ja lähtivät pinkomaan juosten pakoon Shellin suuntaan. Heitä ei tavoitettu.
Mirva Mäensivu kertoo, että myyntiluukun ikkuna oli rikottu ja kaljaa makasi pihassa. Myös kassakoneesta oli viety laatikko.
– Kauhea siivo jälleen. Kaksi kuukautta sitten Grilliksellä kävi viimeksi varkaita. Jälkiviisaana harmittaa, että miksi en heti lähtenyt paikalle, kun hälytys puhelimeen tuli, hän harmittelee.
– Taitaa olla niin, että Pomarkkuun ei enää tällaista palvelua kaivata. Motivaatio on kyllä kadoksissa. Jos voisin jäädä tästä päivästä lähtien eläkkeelle, tekisin sen, mutta valitettavasti se ei ole mahdollista, Mirva sanoo.
Mirva Mäensivu palkittiin juuri Pomarkussa Vuoden Yrittäjänä. Silloin hän kertoi haastattelussa jatkavansa vielä vuoden.
Joulun aikaan Grillis on kiinni aattona, joulupäivänä ja tapaninpäivänä.
– Onneksi sain tuurarin auttamaan, sillä itse en olisi tainnut jaksaa pitää grilliä auki, Mirva sanoo ja kertoo tuskastuneena alkavansa etsiä uutta lämpölasia grillin myyntiluukkuun. Sen lisäksi pitää vielä selvitellä, mitä lukkoja ja muuta pitää varkaiden jäljiltä uusia.
– Nämä varkaudet ovat todella kalliita yrittäjälle, sillä vakuutusten omavastuut ovat suuret ja lisäksi näistä aiheutuu paljon lisävaivaa, olisin kyllä keksinyt muutakin tekemistä näin joulun alla, Mirva Mäensivu toteaa suoraan.
Pomarkussa on tehty viime aikoina paljon ilkivaltaa. Vanhantien varren liikerakennuksesta hajotettiin muutama viikko sitten ikkunoita.