Mul o ain syk­sy­si vähä vai­keet ha­kee mo­ti­vaa­ti­oo jat­kaa py­ä­räi­lyy. Joka vu­a­si mää tule iha flaa­tiks ja mik­kää ei oi­kee kiin­nost.

Se al­kaa sit kui­ten­ki jos­sai koh­taa me­nee sii­he, et ala mi­ät­tii, mikä se jut­tu vois ol.

Jos­kus oo ol­lu apu­kus­kin nuo­rem­mil ja se on ru­ak­ki­nu kyl hyvi. Tah­too vaa ny­ky­ää ol, et­tei must oi­kee ol sii­he en­nää. Ko se o raa­ta­ja hom­maa, ei­kä kun­to en­nää pii­saa sii­he. Pe­räl roik­ku­ja ale­taa olee, eli au­rin­ko­kan­ne mi­ä­hii.

Jos­tai mää sai pää­hä­ni pa­nos­taa ikä­lu­ak­ka­ki­soi­hi ja ai­ka-ajoo. Mää oo siin ol­lu jos­kus koh­ta­lai­se hy­vä­ki.

Viä ko me anot­tii ne mee seu­ra jär­jes­tet­tä­väks Po­mark­kuu.

Siä o erit­täi hy­vät puit­teet ja siä saa rau­has ki­sat hy­vil teil ei­kä tar­vi ajel eres­ta­kas ki­sa­kes­kuk­se ja maa­li­au­ee vä­lil. Hom­ma hoi­tu pa­rem­mi ko mo­nes ar­vo­ki­sas.

Leik­ki­mi­ä­li­ne haas­te omaa pää­hä, et oo no­peem­pi ko Pek­ka Is­kust. Mää oli hä­vin­ny sil jär­jes­tää vii­me­set kol­me vuat.

Kär­ki o mult ka­ran­nu kau­as ja ti­ä­si, et­tei sitä vu­a­res kii saa, mut aat­te­li et jos vii­re jouk­koo.

Tal­vel pää­ti, et mää en si­säl mi­tää ti­a­to­ko­ne­a­joo aja. Mu­a­tii tai ei. Em­mää jaks sem­most. Ker­ta vii­kos spin­ni­ve­to Ole­Fi­tis sai riit­tää.

Mut mää hiih­ri. Kävi oi­kee ki­sois it­te­ni mu­naa­mas. Ohi men­tii mo­lem­milt pu­a­lilt mut ah­taal ol­tii. Kun­to kas­vo hyvi. Pait­ti et ke­vääl tuli joku pöpö. Veik­kaa ko­ro­naa ko oi­reet oli sem­mo­set vai tes­ti näyt­ti­ki mii­nust. Oti se vaa ker­ra.

Tuli ryt­mi­häi­ri­öit ja ne al­ko pik­ka­se pe­lot­taa­ki, ko ki­sas pa­mah­ti yli kah­re­sa­ra.

Sen eh­roil ree­na­si kum­mis­ki mit­ta­rii tark­kail­le.

Ke­vääl ekat ki­sat oli sem­most se­mii. Koko aja kum­mis­ki pa­ra­ni. Viik­ko tem­pos ai­ka pu­tos pik­ku hil­jaa, mut nii pa­ra­ni Pe­kan­ki. Se sano ker­ra, et hän pa­ran­taa erel koko aja.

Se oli vir­he, kos­ka siin koh­taa mää pää­ti, et nah­ka tu­lee olee kal­lis.

Ajo­a­sen­too vii­lat­tii, mut ei pääs­ty iha kun­no asen­too ko rei­ret o liia isot. Ne ot­ti ma­haa kii.

Tuu­la ot­ti ku­vii, mim­mo­nen asen­to o. Mu­na­mi­äs tuli ekan mi­ä­lee ko it­tee­ni kat­te­li.

Kisa lä­hes­ty ja Mää oi­kee hui­la­si pari viik­koo en­ne ki­saa , en­kä men­ny jät­kie kans vä­li­ke­li­len­keil ko pari ker­taa.

Kisa-aa­mun sit oli Har­ja­ti­äl Po­mar­kus start­ti. Reit­ti oli mu suun­nit­te­le­ma, mut tei se nu­a­rii var­te. Se o tur­val­li­ne. Mul siin o lii­kaa nou­suu. Po­jat ar­po mu viä Peka etee ajaa. Ta­kan tu­le­val o hy­ä­ty, mut ei­pä sit pääs sa­noo ko­tii ve­rost.

31 kil­saa läh­ti mu­ka­vas­ti. Mo­nee vu­a­tee ei ajo oo tun­tu­nu yht hy­vält. Lop­puu saak­ka jak­so, mut ajo jäl­kee oli ai­va na­kit. Oli pak­ko pääst ko­tii hui­laa. Kaik­ki jäi sin maan­ti­äl. Vii­res olin ja Pek­ka kuu­res. Viis­toist se­kun­tii oli vä­lii. Mää nou­si ko vee­niiks lin­tu tuh­kast.

Jyr­ki Le­pis­tö