Bal­la­di Sai­maal­ta kan­tau­tuu kor­vii­ni naa­pu­ris­ta. On ju­han­nu­saat­to ja Kos­ke­lan Mat­ti on kai­va­nut hai­ta­rin­sa naf­ta­lii­nis­ta. Isä ve­tää si­ni­ris­ti­li­pun sal­koon ja minä saa aut­taa. Lip­pu­tan­ko on ihan hur­jan kor­kea. Lip­pu ei saa kos­kea maa­han tai se täyt­tyy polt­taa. Jän­nit­tä­vää. Il­mas­sa on juh­lan tun­tua.

Kä­vim­me aa­mul­la Ah­lai­sis­sa te­ke­mäs­sä oman met­sän vih­dat. Nyt ne ovat upo­tet­tu­na ve­si­äm­pä­riin lau­teil­la. Sau­nas­sa tuok­suu koi­vik­ko. Siel­lä pu­si­kos­sa oli ai­na­kin mil­joo­na itik­kaa. Isä kaa­toi ran­ko­ja, kat­koi ve­su­ril­la ok­sia ja minä sain oman pik­ku­vih­dan. Au­to­tal­lin rän­niin on kiin­ni­tet­ty ju­han­nus­koi­vu nip­pu­si­teil­lä. Au­rin­ko pais­taa ja nur­mik­ko re­hot­taa vä­hän mut­ta sitä ei keh­taa enää tä­nään lei­ka­ta. Voi kuu­lem­ma tul­la sa­no­mis­ta.

Kä­ve­lem­me naa­pu­riin vih­ta vie­mi­si­nä. Mat­ti kii­kut­te­lee lep­poi­sa­na pi­ha­kei­nus­sa ja minä is­tah­dan vie­reen. Hai­ta­ri le­pää hä­nen vat­san­sa pääl­lä ja pol­vil­la. Mi­nun pik­ku­ja­lat ei­vät ihan vie­lä yle­ty kei­nus­ta maa­han. Ma­til­la on ho­pei­nen tuk­ka, lem­peä hymy ja hän nau­raa pal­jon. Hä­nen vai­mon­sa Kyl­lik­ki keit­tää meil­le kaf­feet ja tar­jo­aa mar­ja­me­hua sekä peh­mois­ta lon­kaa. Se on hy­vää, mut­ta ny­pin äl­löt­tä­vät ru­si­nat pois. Ti­put­te­len ne sa­laa kei­nun ri­mo­jen vä­lis­tä ruo­hik­koon. Olen ai­van var­ma, et­tei ku­kaan huo­maa. Mat­ti kat­soo mi­nua ja is­kee sil­mää. Hymy nou­see suu­pie­lee­ni.

Kes­ki­ke­sän juh­la kol­kut­te­lee taas ovel­la. Keli on poik­keuk­sel­li­sen ko­lea, mut­ta to­del­li­suu­des­sa Suo­men kesä on lä­hes puo­les­sa vä­lis­sä. Mo­net suun­nit­te­le­vat ju­han­nuk­sel­le hie­no­ja me­nui­ta ja kut­su­vat jou­kon ys­tä­viä ky­lään. Toi­set suun­taa­vat fes­ta­reil­le, toi­set vaik­ka­pa mö­kil­le. Mie­tin omia lap­suu­te­ni mit­tu­maa­re­ja. Mie­leen ei tul­lut mi­tään li­pun­nos­toa, Kos­ke­lan Mat­tia, peh­me­ää pul­la­lon­kaa ja vih­ta­sa­vot­taa kum­mem­paa. Jos­kus pa­loi kok­ko saa­res­sa, toi­si­naan säh­kö­sau­na läm­pe­si ihan vaan ko­to­na. Ei teh­ty mi­tään eri­kois­ta ja sil­ti sii­nä oli kaik­ki tar­vit­ta­va. Ei­kö­hän sil­lä siis nyt­kin pär­jä­tä. Il­man suu­ria suun­ni­tel­mia, ihan ta­val­li­sen ta­val­li­sel­la ar­jel­la. Ne het­ket ovat ni­mit­täin nii­tä ru­si­noi­ta elä­män pul­las­ta, joi­ta ei kan­na­ta heit­tää pois.

Vee­ra Fors­bac­ka