Me läh­ret­tii tiäs mon­nen­ne­ko ker­ra Gi­ro­naa py­ä­räi­lee ja Tuu­la lap­sen­li­kaks. Syk­syl pi­tää la­rat ak­kui ei­kä pi­täs ol res­sii ajo­vauh­rist ei­kä mis­tää muus­ta­kaa. Pai­no sa­nal pi­täis.

Mul oli edel­tä­vä vii­ko sem­mo­ne se­mi­o­lo. En tiä olin­ko ki­pee vai ma­kee vai mitä. Jo­ten­ki vaa flaa­ti.Syy­ki sel­vis, mut siit my­ä­hem­mi. Pe­ril py­ä­rä ka­saa ja len­kil.

Läs­ki pai­no taas enäm­pi ko en­ne.

Il­lal tuli sit vi­äs­ti kah­delt su­a­ma­lai­selt mu ikäi­selt mas­te­rilt, et voinks mää ol op­paan heil muu­ta­ma päi­vä. Mie­lel­lää mää sem­most tee ja po­ru­kas o ain ki­vem­paa. Hu­a­ma­si heti, et ne o ko­vem­mas kun­nos ko mää, mut ajet­tii sa­ta­kaks­kymp­pii.

Sit seu­raa­van päi­vän Lot­ta tuli mes­sii. Ja mat­ka ser­pen­tii­ni­nou­sui koh­ti. Mää sa­noi, et men­kää vaa. Oon iso poi­ka ja os­saa ko­tii. Juha oli ko­vas mä­ki­kun­nos ja meni Lota mu­kan ja kai­ma­ni Jyr­ki siin vä­lis sit. No ko men­nää ylös ni tar­vii tul alas­ki. Kai­malt oli men­ny ren­gas pu­al­vä­lis kor­jau­kel­vot­to­maks.

Je­sa­ri­kaa ei aut­ta­nu. Lot­ta ja Juha oli men­ny, mut mää ru­pe­si funt­sii, et kyl täs ny joku rat­kai­su o. Ajoi muu­ta­ma kil­sa yh­tee ky­lää ja kävi os­ta­mas ul­ko-ja si­sä­ren­kaat.

Kol­man­ten päi­vän po­jat ha­lus ajaa vält­tä­mä­ti ran­ta­ti­än. Mää sa­noi, et siä o sit kun­no nou­su. Ar­ve­lut­ti hiu­ka kyl ko aat­te­li, et oon taas riip­pa­ki­vi. Mut mää aat­te­li, et an­taa poi­kie ny vähä ajaa reip­paamm ja sa­noi, et kak­ko­ne tar­joo kal­jat. Ko aat­te­li it­te ol kol­mas. Neu­voi läh­tee reip­paas­ti ko se hel­pot­taa lo­pus. Mää hiu­ka sa­noi epä­tar­kas­ti epä­hu­a­mi­os. Nou­su lo­pus o 500 m tosi jyrk­kä. Po­jat läh­ti ja Juha meni me­no­jaa ja kai­ma pe­rää. Mää kyl ti­ä­si, mite se nous­taa, et­tei kat­kee. Ko oli ajet­tu kol­me kil­saa ni yl­lät­täe mää sai kai­ma kii. Se epäi­li mu tul­lee tak­sil. Jat­koi ta­sast ve­too ja oli toi­ne.

Kai­ma sano, et kyl te po­ri­lai­set oot­te oma lu­kus. Ei se hel­pot­ta­nu lo­pus. Mää sa­noi, et hel­pot­taa kyl. Ny al­kaa ala­mä­ki. Po­jat tar­jos sil­ti vaiks mu olis kuu­lu­nu.

Se flaa­ti olo­ki sit sel­vis. Aa­mul ko oti pai­ra pois ja kat­toi pei­lii, se oli tu­li­pu­na­ne ja rak­ku­loil. Mää ta­ju­si heti, et ny o vy­ä­ruu­su ky­sees. Eli ve­si­rok­ko­vi­rus vu­a­sie ta­kaa ja oli teh­ny myy­rä­ty­ä­tää. Lui jos­tai, et res­si voi täm­mö­se tehr. Sitä mi­ä­ti, et mist mää se oo voi­nu saar. Rau­hal­li­ne miäs.

Aja­mist ei hai­tann ja öi­si aut­to sär­ky­lää­ke. Var­muu­re vu­aks ky­syi yh­relt le­ku­rilt neu­voo. Se vas­tas, et ki­pee voi ol, mut et sää sii­he ku­a­le. Mää sa­noi, et ti­ä­rän, en­kä an hai­tat. Kol­me päi­vä pääst oli ve­si­kel­lot pois ja sär­ky oli vii­ko. Mää tai­si pääst vä­häl. Ti­ä­rän, et jos­kus se voi ol pa­ha­ki. Kaks viik­ko ja 1 400. Vä­hem­pi­ki olis riit­tä­ny. Yks Sami sano, et o hu­vit­ta­vaa kat­too ko äi­jä ei pys­ty ajaa al­le sa­ta­se. Pas­ka­pu­het sa­non mä.

Mää ajoi yh­ten päi­vän 87, mut seu­raa­van päi­vän oli kova hom­ma ajaa 113.

Jyr­ki Le­pis­tö