Syys­kuun al­ku­puo­li on ai­kaa, kun pien­jyr­si­jöi­den pe­siy­ty­mis­kau­si on kii­vaim­mil­laan. Hii­rien ja ih­mis­ten vä­li­nen ke­sän kes­tä­nyt ase­le­po päät­tyy. Kun asuim­me uu­des­sa ta­los­sa, hii­rien kans­sa on­gel­maa ei ol­lut. Nyt, kun muu­tim­me van­haan tu­paan asi­at ovat toi­sin. Pe­rus­kor­jaus­ta teh­des­säm­me luon­nol­li­ses­ti van­ho­ja hii­ren­pe­siä löy­tyi.

Jyr­si­jät ovat oleel­li­nen osa luon­toa, mut­ta hii­ren pa­pa­nat si­säl­lä ai­heut­ta­vat suur­ta in­ho­tus­ta. Ai­em­pi­na vuo­si­na maa­ti­laa hoi­ta­es­sa­ni hiir­ten tor­jun­taan olen käyt­tä­nyt suh­teel­li­sen pal­jon re­surs­se­ja. Olen tuk­ki­nut hii­rien reit­te­jä ta­loon ja val­vo­nut nii­den tou­hu­ja ka­me­ral­la. Joka vuo­si hii­ret ovat pääs­seet sil­ti si­säl­le ja sit­ten olen nii­tä pyy­dys­tä­nyt.

Lou­kut ovat huo­no­ja, kos­ka ne al­ka­vat no­pe­as­ti hai­se­maan. Li­säk­si me­neh­ty­neen eläi­men la­ji­to­ve­rit syö­vät raa­don niis­tä. Ro­tan­myrk­ky on sii­tä huo­noa, et­tä sen vai­ku­tu­sai­ka on ver­rat­tain pit­kä. Hii­ri­baa­ris­ta puo­les­taan on hy­vät ko­ke­muk­set. Sen myr­kys­tä hii­ret nu­kah­ta­vat no­pe­as­ti, jon­ka jäl­keen ne kuo­le­vat hy­po­ter­mi­aan. Raa­to ei myös­kään kel­paa muil­le, mut­ta var­jo­puo­le­na on haju, joka al­kaa toi­se­na päi­vä­nä.

Alus­ta as­ti oli sel­vää, et­tä maal­le muut­ta­es­sam­me hank­ki­sim­me luon­non oman täs­mä­a­seen eli kis­san. Hei­nä­kuun lo­pus­sa muu­ta­man ki­lo­met­rin pääs­tä sel­lai­nen löy­tyi­kin. Lap­set oli­vat pie­nes­tä nart­tu kis­san pen­nus­ta in­nois­saan, ja vaik­ka pen­tu oli­kin aluk­si tosi säik­ky, se ke­syyn­tyi var­sin no­pe­as­ti. Ni­mek­si lap­set päät­ti­vät yh­des­sä an­taa Tii­ke­rin, mut­ta pa­rin päi­vän pääs­tä nel­jä­vuo­ti­as il­moit­ti, et­tä hän on vaih­ta­nut ni­men ja, et­tä uu­si nimi on Koo­lin­ki. Ja Koo­lin­gik­si se jäi­kin.

Alus­sa kis­sa on teh­nyt tar­peen­sa hiek­ka­laa­tik­koon. Sii­tä on myös oma vai­van­sa ja haju hait­tan­sa, ei­kä ole ki­vaa, kun kis­san hiek­ka pyö­rii lat­ti­al­la. Myös­kään se ei ole mu­ka­vaa, kun koi­ra hyp­pää soh­val­le leu­as­saan kis­san hiek­kaa, vaik­ka on­han se var­maan ai­ka eko­lo­gis­ta, kun koi­ra syö kis­san jä­tök­set, mut­ta ei se sil­ti käy. Muu­ten kis­san ja koi­ran vä­lis­tä ki­sai­lua on mu­ka­va seu­ra­ta. Kis­san ja koi­ran ta­so­e­ron ha­vain­nol­lis­ti hy­vin, kun olin Te­am­sis­sa ja koi­ra ma­ka­si ta­ju­kan­kaal­la sän­gyl­lä. Kis­sa hyp­pä­si sän­gyl­le, hii­pi koi­ran luo ja hais­toi koi­ran ta­ka­puol­ta. On se ai­ka­moi­nen!

Mat­ti Kuu­si­nen