Elämä kantaa
Katselen epäuskoisena eteisen lasiovea pitkin valuvaa mönjää. Olen hakenut huonovointisen lapsen puolta tuntia aikaisemmin esikoulusta kotiin. Nyt se huono olo on eskaloitunut paineella eteisen lattialle, seiniin, oveen ja huonekaluille. ”Teillä oli ilmeisesti siskonmakkarakeittoa lounaalla”, kysyn. Poika nyökkää surkeana.
Kiitos koronavuosien, kotivarana kaapista löytyy muovikäsineitä, hengityssuojaimia ja desinfiointiaineiden kimara. Eristän lapsen vessaan ja alan lapioida eteisen lattiaa. Rakastamani lautalattia väljine rakoineen ei tunnu juuri nyt kovinkaan romanttiselta. Poika itkee oven takana ja kuulen oman kyökkimiseni läpi kysymyksen, ”Oksennatko sinäkin äiti?” Luojan kiitos en. Lapsi toipuu parissa päivässä, minä tuskin koskaan.
Oloni on kuin Neolla Matrix-elokuvassa, kun tämä väistelee luoteja. Intoilen töissä, kun en itse saanut vatsatautia. Viikon päästä kumarran posliini-istuinta ja hytisen 39-asteen kuumeessa. Että sillä lailla. Muutamaa päivää myöhemmin 2-vuotias pikkusisko kuorruttaa parisängyn peitot ja lakanat munakokkelilla. Ja taas mennään.
Kylpyamme täyttyy noiden viikkojen aikana lakanapyykistä ja pyyheliinoista. Pestävää tulee nopeammin kuin kone ehtii ajaa 60-asteen ohjelmia läpi. Desinfioin kylpyhuonetta Kloritella siihen tahtiin, että saumalaasti alkaa kulua. Juhlimme välissä ystävän lapsen rippijuhlia ja pelaamme juniorikiekkoa. Erään leppoisan lauantain päätteeksi, poika valittelee taas huonoa oloa. Hetkeä myöhemmin, löydän itseni keräämästä hyvin pureskeltuja Kivikylän lihapullia sen samaisen eteisen lattialta. Löyhkä on huumaava. Vatsatautirumban toinen kierros on alkanut.
Vein tänään viimeiset lakanapyykit ulos kevätaurinkoon kuivumaan. Ne tuoksuivat raikkailta. Mieleeni muistui tuo viikkojen takainen via dolorosamme. Muistin katsoneeni vessaan lyyhistynyttä pientä poikaani silmiin ja sanoneeni ”Muista kulta, että paha olo menee kyllä ohi. Se ei jatku ikuisesti.”
Nuuhkin pyykkejä, kerätessäni niitä narulta ja mietin, että olipa viisaita sanoja. Kunpa tiukan paikan tullen muistaisin ne myös itse. Niille olisi tarvetta.
Veera Forsbacka