Timo Sa­vu­nen

Ah­lai­nen

Kun on het­ken ju­tel­lut ah­lais­lai­sen Jari Nur­men kans­sa päi­vän hom­mis­ta ja ky­syy mi­ten ne kaik­ki eh­tii vuo­ro­kau­den ai­ka­na hoi­ta­maan, tu­lee vas­taus ja­ri­mai­seen ta­paan hy­vin rau­hal­li­ses­ti.

– Pi­tää vaan siir­tää vii­sa­rei­ta taak­se­päin ja teh­dä pois, ei sii­nä muu au­ta, my­häi­lee Jari, ja hörp­pää mu­kis­ta li­sää kah­via.

Jari to­del­la elää niin kuin opet­taa. Päi­vät al­ka­vat aa­mu­vii­den jäl­keen, ja jat­ku­vat il­ta­myö­häl­le. Niin sa­not­tu päi­vä­työ löy­tyy Har­ja­val­las­ta Nie­mi­sen va­li­mol­ta, jon­ne Nur­mi te­kee töi­tä ali­han­kin­ta­na. Toi­mi­ni­mi Ra­ken­nus ja re­mon­toin­ti J. Nur­mi ker­too oleel­li­sen. Nii­tä hom­mia Jari te­kee lai­das­ta lai­taan, ja pää­a­si­ak­kaan li­säk­si myös yk­si­tyi­sil­le. Mo­nes­ti työ­päi­vän jäl­keen al­kaa­kin uu­si työ­päi­vä. Sen jäl­keen odot­ta­vat vie­lä omat hom­mat, sil­lä ko­toa löy­tyy niin koi­ria, ka­no­ja, he­vo­sia kuin me­hi­läi­si­ä­kin. Kaik­kia eläi­miä ei kui­ten­kaan tar­vit­se hoi­taa yk­sin, vaan apu­na ovat niin puo­li­so Tii­na kuin naa­pu­ris­sa asu­va ty­tär Lot­ta­kin.

– He­vo­set­han ovat Lo­tan ja pää­vas­tuu niis­tä on hä­nel­lä, mut­ta tie­tys­ti au­tan. Tä­nään­kin pi­tää vie­lä men­nä ha­ke­maan trak­to­ril­la hei­nä­paa­li pel­lon lai­dal­ta, Jari to­te­aa il­lan jo pi­men­ty­es­sä.

Yrit­tä­jyys ja ah­ke­ra työn­te­ko lie­ne­vät sekä ve­ren pe­rin­töä et­tä nuo­res­ta pi­tä­en opit­tua. Ja­rin isä on myös kir­ves­mies, ja sa­mal­la ky­läl­lä asu­vat su­ku­lai­set ovat näyt­tä­neet ah­ke­ruu­des­sa esi­merk­kiä. Yrit­tä­jyys on alus­ta as­ti tun­tu­nut luon­te­val­ta, ja töi­tä on riit­tä­nyt il­man sen suu­rem­paa mai­nos­tus­ta­kin.

– Jos­kus vä­hän lii­ak­si­kin, pi­täi­si var­maan jos­kus osa­ta sa­noa myös ei, Jari miet­tii, ja ki­teyt­tää heti pe­rään mo­nen yk­si­ny­rit­tä­jän aja­tuk­set. Var­mas­ti palk­ka­töis­sä pää­si­si mo­nes­ti pal­jon vä­hem­mäl­lä, mut­ta toi­saal­ta oli­si se­kin ikä­vää jos työ oli­si pelk­kää suo­rit­ta­mis­ta ja vain toi­meen­tu­loa var­ten. Tämä on sit­ten­kin oma va­lin­ta.

Elä­mäs­sä käy usein niin et­tä asi­at ka­saan­tu­vat. Jari Nur­men koh­dal­la näin käy eri­tyi­ses­ti ke­säl­lä. Tuol­loin työ­pa­nos pi­tää ja­kaa var­sin­kin va­li­mos­sa teh­tä­vien kau­si­huol­to­jen, ke­sä­mök­ki­läis­ten ti­laa­mien te­ras­si­töi­den sekä vii­koit­tais­ta huol­toa vaa­ti­vien kym­me­nen me­hi­läis­pe­sän kes­ken.

– Pe­sil­le ei muu­ten kan­na­ta men­nä il­ta­kuu­den jäl­keen. Siel­lä al­kaa sil­loin ole­maan jo ai­ka pal­jon ka­ve­rei­ta, Jari nau­rah­taa.

Myyn­ti­puo­les­ta huo­leh­ti­vat kui­ten­kin Tii­na ja Lot­ta, ja Nur­men hu­na­jaa on yleen­sä saa­ta­vil­la ai­na­kin Ah­lais­ten Sy­ree­ni­to­ril­la ja Noor­mar­kun lä­hi­tuot­ta­ja­ver­kos­ton kaut­ta. Mo­nes­ti myyn­nis­sä on myös lei­pää ja lei­von­nai­sia. Yrit­tä­jyys on siis koko per­heen jut­tu.

Mut­ta ei­hän elä­mä voi ol­la pelk­kää työn­te­koa, ja jo­kai­sel­la on omat ta­pan­sa ir­tau­tua sii­tä. Jari Nur­mel­la se on met­säs­tys ja muu met­säs­tys­seu­ra­toi­min­ta. To­sin hän toi­mii myös Ah­lais­ten met­säs­tys­seu­ran met­säs­tys­ma­jan isän­tä­nä, jo­ten ruo­hon­leik­kuul­ta ja muul­ta puu­has­te­lul­ta ei pys­ty vält­ty­mään niis­sä­kään pii­reis­sä. Omia kar­ke­a­kar­vai­sia mäy­rä­koi­ria on kak­si, ja myös met­säs­tä­väl­lä tyt­tä­rel­lä toi­set kak­si.

– Pa­ras­ta on se kun pää­see syk­syl­lä met­sään koi­rien kans­sa. Siel­lä jos mis­sä ei­vät työ­a­si­at tule mie­leen. Jos­kus jou­tuu vii­kon­lop­pui­sin­kin töi­hin mut­ta yri­tän kyl­lä rai­va­ta jah­deil­le niin pal­jon ti­laa kuin vain voi, Jari hy­myi­lee.