Timo Sa­vu­nen

Ah­lai­nen

Vaik­ka elo­kui­nen il­ta Ah­lais­ten Rå­for­sis­sa on sa­tei­nen, kel­tai­sen maa­lais­ta­lon kau­niis­sa pi­ha­pii­ris­sä nä­kyy vain au­rin­koi­sia il­mei­tä. Il­lan emän­tä Gini Kär­hä kut­suu nais­jou­kon si­sä­ti­loi­hin naut­ti­maan il­lal­lis­ta. Pu­het­ta ja nau­rua riit­tää vaik­ka il­ta on vie­lä nuo­ri. Seit­se­mää eri-ikäis­tä nais­ta yh­dis­tää se et­tä he kaik­ki ovat ol­leet sa­mas­sa työ­pai­kas­sa, ko­ti­pal­ve­lu­työs­sä Viik­ka­rin tii­mis­sä. Mut­ta ihan ta­val­li­ses­ta työ­po­ru­kas­ta ei ole kyse. Ko­koon­tu­mi­nen on ni­mit­täin kah­des­kym­me­nes­vii­des pe­räk­käi­nen.

– Ei ny­ky­päi­vä­nä työ­pai­koil­la ole enää sa­man­lais­ta yh­teis­hen­keä, maa­il­ma on niin eri­lai­nen, tii­vis­tää Kat­rii­na Pu­hak­ka, ja saa muut nai­set tu­ek­seen.

– Me ei ol­la iki­päi­vä­nä rii­del­ty, ei­kä oi­kein ol­tu eri miel­tä­kään. Se on ihan ih­me. Ai­na on ol­lut ki­vaa yh­des­sä, sekä töis­sä et­tä va­paal­la, jat­ka­vat Gini Kär­hä ja Kirs­ti Jo­ki­sa­lo.

Pöy­däs­tä löy­tyy sa­vu­ka­laa, ka­naa ja pe­ru­naa sa­laat­te­ja unoh­ta­mat­ta.

– Al­kuun oli kyl­lä ai­na por­saan­fi­let­tä ker­ma­kas­tik­kees­sa. Kun sit­ten ker­ran tar­jot­tiin vaih­teek­si täy­tet­ty­jä let­tu­ja niin ei ne niin kel­van­neet­kaan, piti pa­laut­taa pos­su ta­kai­sin, muis­te­lee Gini nau­ra­en.

Niin kuin mo­nien pe­rin­tei­den, näi­den­kin ke­säis­ten il­la­nis­tu­jais­ten jat­ku­mo al­koi sat­tu­mal­ta. En­sin ko­koon­nut­tiin juh­lis­ta­maan Gi­nin 50-vuo­tis­päi­viä, ja kos­ka oli niin ki­vaa, pää­tet­tiin ot­taa sama uu­sik­si seu­raa­va­na vuon­na. Ja kun ei kah­ta il­man kol­mat­ta, oli­kin pe­rin­ne syn­ty­nyt. Mut­ta nel­jän­nes­vuo­si­sa­ta on pit­kä ai­ka. Vä­keä on tul­lut ja men­nyt ja vaih­tu­nut, mut­ta ydin ja hyvä po­ruk­ka­hen­ki on ai­na py­sy­nyt.

– Täl­lä jou­kol­la ol­laan nyt ol­tu var­maan vii­ti­sen­tois­ta vuot­ta, muis­te­le­vat Mil­la Ei­no­la ja Jaa­na Val­ta­nen.

Sa­mal­la nai­set muis­tut­ta­vat yh­teen ää­neen et­tä ryh­mäs­sä on myös ul­ko­jä­sen, joka on ol­lut mu­ka­na joka ker­ta, ja on sa­mal­la koko po­ru­kan yh­den mie­hen huol­to­jouk­kue. Ai­van oi­kein, yh­den mie­hen, sil­lä ky­sees­sä on ta­lon isän­tä Tais­to Kär­hä.

Ja hy­vin Tais­to lau­maan­sa kait­see­kin. Ser­vee­rauk­sen li­säk­si pe­rin­tee­nä on pis­tää Poh­ja­jo­en var­res­sa ole­va sau­na läm­pi­mäk­si. Sii­tä pal­kin­nok­si saa se­län­pe­sun ja rom­mi­to­tin, jo­ten tyy­ty­väi­syys on eh­dot­to­mas­ti mo­lem­min­puo­lis­ta. Kun ate­ria on nau­tit­tu, Tais­to Kär­hä vi­lah­taa li­sää­mään kiu­kaan pe­sään pui­ta ja pa­laa het­ken pääs­tä ta­kai­sin.

– Siel­lä on nyt jo­es­sa vesi tosi kor­ke­al­la, pi­tää va­roa vir­taus­ta, hän huo­leh­tii.

Il­ta idyl­li­ses­sä mil­jöös­sä su­juu hy­vän­hen­ki­ses­ti ja iloi­ses­ti. Ku­ten ai­na, kah­vien kans­sa tar­joil­laan prin­ses­sa­kak­kua, ja il­ta­myö­häl­lä gril­lis­sä kuu­me­ne­vat mak­ka­rat. Lau­ta- ja pi­ha­pe­le­jä­kin pe­la­taan. Il­taa on odo­tet­tu, ja se pal­kit­see hy­väl­lä seu­ral­la ja olol­la. Elo­kui­nen yö pi­me­nee peh­me­äs­ti. Pian vie­te­tään ve­net­si­a­lai­si­a­kin, mut­ta sitä en­nen päät­ty­vät nämä pe­rin­tei­set ra­da­ke­jär­ve­läi­set, vaik­ka jär­veä ei enää ole­kaan muu­al­la kuin ni­me­nä kar­tas­sa.

Seu­raa­va­na päi­vä­nä on pak­ko ky­syä mi­ten sen se­län­pe­sun ja rom­mi­to­tin kans­sa kä­vi­kään?

– No kyl­lä­hän ne täl­lä­kin ker­taa, vas­taa Tais­to lä­hes sa­la­pe­räi­ses­ti, mut­ta sel­väs­ti­kin tyy­ty­väi­syyt­tä ää­nes­sään. En­si ke­sä­nä sit­ten taas uu­des­taan!